Hyvät Lehdet tarjoaa nuorille vastuullisia kesäduuneja. Olemme olleet mukana kampanjassa useina vuosina, emmekä tee poikkeusta tänäkään kesänä. Kun olet meillä töissä huolehdimme, että työsuhteeseen kuuluvat asiat hoidetaan vastuullisesti.
Hyvät Lehdet on tänäkin vuonna mukana Vastuullinen Kesäduuni-kampanjassa. Olemme jo useana vuotena ottaneet osaa tähän T-Median, Taloudellinen tiedotustoimisto TATin, Soneran, Nokian, Destian, S-ryhmän, Opteamin, Varman ja Oikotie Työpaikkojen järjestämään kampanjaan. Kampanjan tarkoitus on tarjota 14-29-vuotiaille työntekijöille enemmän laadukkaita kesätyöpaikkoja. Kampanjassa mukana olo edellyttää, että kesätöissä oleville nuorille maksetaan reilu palkka ja että jokaisen työntekijän kanssa allekirjoitetaan lainmukainen työsopimus. Lisäksi työnantaja vakuuttaa toimittavansa työtodistuksen jokaiselle työsuhteessa olleelle kesätyöläiselle.
Tänäkin kesänä tarjoamme työtä noin 200 nuorelle reippaalle tekijälle. Meille voi hakea kesätöihin koko kevään ja kesän ajan. Palkkaamme uusia työntekijöitä kaikkiin toimistoihimme 14 eri paikkakunnalle.
Vastuullinen kesäduuni -logo sivuillamme on merkki nuorelle, yhteistyökumppaneille sekä suurelle yleisölle, että olemme vastuullinen yhteiskunnallinen toimija ja kohtelemme työntekijöitämme ja muita yhteistyökumppaneita hyvin ja reilusti. Hae meille kesätöihin! Saat arvokasta työkokemusta, mukavia uusia kavereita ja hyvän palkan.